INARIN SEURAKUNTA

                       


Inarin saamelaiskirkko (1952)

Inarin ensimmäinen kirkko rakennettiin 1648 Pielpajärvelle ja sen lahottua paikoilleen, rakennettiin nykyäänkin paikoillaan seisova Pielpajärven kirkko 1760. Asutuksen vähitellen muuttuessa kiinteäksi, rakennettiin nykyisen saamelaiskirkon paikalle uusi Inarin kirkko, joka vihittiin käyttöön 1895. Tämä kirkko tuhoutui neuvostoliittolaisten lentokoneiden pommituksessa 4.2.1940. Sen jälkeen seurakunnalla oli kesäisin käytössä Pielpajärven kirkko ja Ivalossa 1934 rakennettu rukoushuone.

Inarin kyläkirkon ja myöhemmin saamelaiskirkon syntysanat lausuttiin sodan jälkeen 13.1.1946 pidetyssä kirkonkokouksessa, jolloin päätettiin, että seurakuntaan olisi rakennettava kaksi kirkkoa, toinen Inarin kirkonkylään tuhoutuneen kirkon paikalle ja toinen Ivaloon. Tämän mukaisesti asiat olivat edistyneet ja Inarin kirkonkylään kirkkohallitus päätti rakentaa kirkon 1945 perustetun saamelaisten rajaseutupiirin käyttöön. Piirustukset tulivat rakennushallituksesta ja ne olivat opetusministeriön vahvistamat. Kirkkohallitus myönsi tarkoitusta varten varat Luterilaisten kirkkojen maailmanneuvoston kautta tulevista varoista, jotka neuvosto oli halukas osoittamaan Inarin lappalaisten kirkon rakentamiseen.

Piirustusten ensimmäiset kirkkohallituksen ja rakennushallituksen hyväksymät luonnokset oli laatinut arkkitehti Inkeri Visanti, lopulliset piirustukset laati rakennusneuvos Antero Pernaja.

Tämän lisäksi löytyy 15.12.1960 päivätty valtioneuvoston päätös arkkitehti Laura Järvi-Larkaksen laatimien saamelaiskirkon kellotapulin piirustusten vahvistamisesta. Alun perin kirkkoon ei tullut kellotapulia eikä sitä tullut vielä välittömästi valtioneuvoston päätöksen jälkeenkään, vaan vasta kirkon peruskorjauksen yhteydessä 1982. Tapuli korvattiin kellotelineellä, joka suojasi kirkon pommituksesta lähes ehjäksi jäänyttä teräksistä kirkonkelloa, johon oli vain sen pudottua tornista tullut pieni halkeama. Se aiheuttaa kellon ääneen pienen särön, joka on kuultavissa vieläkin.

Alttaritaulu –professori Väinö Saikon 1937 maalaama saamelaisperhe tunturissa – oli pelastettu tuhoutuneesta kirkosta ja se sijoitettiin uuteen kirkkoon.

Kirkko vihittiin juhannuksena 24.6.1952 käyttöönsä. Vihkijänä oli Oulun hiippakunnan piispa Väinö Malmivaara. Luterilaisten kirkkojen maailmanliiton edustajana oli Igor Bella Genevestä. Amerikan luterilaisten kirkkojen tervehdyksen toi kirkkoneuvos Ahti Auranen. Vihkimisen yhteydessä vietettiin Inarin seurakunnan 300-vuotisjuhlaa. Tämä vuosimäärä on laskettu siitä, kun Inarin ensimmäinen kirkko rakennettiin 1648.

Saamelaiskirkossa suoritettiin peruskorjaus 1982, jolloin ravistuneet sisäpaneelit vaihdettiin paikallisiin mäntypaneeleihin ja jo vuonna 1960 hyväksyttyjen piirustusten mukaan kirkolle rakennettiin tapuli, jonka alakertaan sijoitettiin wc-tilat.

Uusi peruskorjaus tehtiin vuonna 2011. Lokakuun lopussa 2011 siunasi käyttöön Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi. Kirkon peruskorjauksessa alttaripöytä on siirretty irti alttariseinästä, lukupulpetti on rakennettu saarnastuolin ja kastepöydän malliin sopivaksi, ulkovuori on maalattu ja parvea lukuun ottamatta kaikki lattiat ovat maalatut. Penkit ovat kunnostetut ja maalatut. Kirkon pääportaat on uusittu ja varustettu lämmitysjärjestelmällä, portaiden yhteyteen on rakennettu invaluiska. Sakastin ovi on siirretty kirkon takaseinälle suojaan sateelta. Kirkolta puuttuneet sadevesikourut on myös asennettu räystäisiin. Kirkkoon on asennettu myös uusi ajanmukainen äänentoistojärjestelmä. Lämmitysjärjestelmä on uusittu vesikeskuslämmitykseksi ja liitetty kaukolämpöverkkoon.